lauantai 12. toukokuuta 2012

Pikkutäti leipoo

Vietettyäni päivän kahden ihastuttavan touhotyttösen (1- ja 3-v.) kanssa, teki illalla kotona kamalasti mieli jotain herkkua. Kauppaan en enää jaksanut lähteä, joten googletin mitä kivaa saisi tehtyä suurinpiirtein pelkästä leivontakaakaojauhosta. Päätin kokeilla ensimmäistä vastaantullutta munatonta pikkuherkkua, taisivat kulkea nimellä suklaapyörykät. Pienillä muutoksilla ja rennolla ranteella uunista tupsahti pian suloisia pikku suklaisia, jotka nimesin suklaaherkkusiksi.

Suklaaherkkuset
100g voita tai margariinia
1 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
3 rkl maitoa (tai kermaa)

nompparelleja
Vispilöi rasva ja sokeri vaahdoksi. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvasokerivaahtoon yhdessä maidon kanssa.
Pyörittele taikinasta lihapullien kokoisia pyöryköitä ja kasta nompparelleihin. (meidän kaapista löytyi karamelli koristerakeita)
Asettele pyörykät leivinpaperin päälle paljas puoli peltiä vasten ja paista 200° 10 minuuttia.

Herkkuset jäävät sisältä suklaisen pehmeiksi, mutta ulkokuori paistuu mukavan rapeaksi, nam :)